Parempaa

Nyt on mennyt paremmin, koska olen onnistunut pysymään erossa kaikkein koukuttavimmasta foorumista. Auttanut on myös se, että minulla on ollut jonkin verran muuta tekemistä.

Kunhan pääsen vielä paremmin irti pakkomielteisestä foorumikirjoittamisesta, alan pohtia riippuvuuden syitä.

Pelkkää pahennusta!

Pelkkää pahennusta. Addiktio sen kuin vahvistuu. Olisikohan pitänyt yrittää toisinpäin, antautua foorumeille niin että tukehduttavat?

Paha epäonnistuminen

Oli otettava kantaa omaa elämäntilannettani koskevaan aiheeseen. Viesti venähti ja viritti vaistot. Nyt taistelen foorumin kyttäämistä vastaan. Saatana kun tämä on vaikeaa.

Toivottavasti nämä lyhyet epäonnistumistoteamukset eivät jatku hamaan... no, joulukuuhun tai vieläkin kauemmas.

Huonosti menee

Eipä ole homma entistä kummoisemmaksi muuttunut. No, ehkä olen onnistunut pysymään paremmin irti väittelevistä säikeistä, mutta foorumiriippuvuus on ja pysyy. Se on nimenomaan täyttämässä elämäni tyhjyyttä.

Ehkä olisi viisaampaa pyrkiä kohti täydempää elämää kuin irti foorumiriippuvuudesta? Aktiivinen elämä nististäisi riippuvuudenkin. Kai.

Tekisi mieli pyytää tätä anteeksi joltakulta, ehkä itseltäni. Gomenasai on se sana japaniksi, väittävät.

Ei onnistu

Olen taas roikkunut päiväkausia foorumeilla, kirjoittanutkin niihin. Ja sitten odottanut vastausta ja taas edelleen vastannut. Tämä on paskaa. Riippuvuus on paskaa!

Pitäisi keksiä jotain muuta tekemistä. Jotain, johon ei tarvitsisi rahaa. Sitä kun ei ole. Aikaa sen sijaan on. Ystäviä ei. Siis rahaa ja ystäviä ei ole, mutta aikaa on. Tuon ajan käytän foorumiroikkumiseen.

Mihin muuhun sen käyttäisin? Jotain pitäisi keksiä.

Mielen virittyminen

Olen kirjoitellut vähän ja ainoastaan emotionaalisesti laantuneisiin säikeisiin, mutta sekään ei tee hyvää. Huomaan mieleni virittyvän vain muutamasta kirjaimesta, alkavan pulputtaa kuin pakosta.

Parempi olisi pysyä kokonaan irti foorumeista, ehkä lopettaa niiden lukeminenkin. Silloin ei tulisi kiusausta, ei syntyisi halua vaikuttaa maailmaan.

Voimalassa joku keskustelijoista kuvasi erinomaisesti "nettivirittäytymistä". Hän jutusteli, että esimerkiksi Facebook-tapahtuma on kuin pieni epäsäännöllinen palkkio, jota ihminen odottaa. Muistaakseni tällaiset odotetut mutta epäsäännölliset vahvistimet ovat behaviorismin mukaan kaikkein tehokkaimpia opettajia.

Mutta mitä ne keskustelufoorumien tai Facebookin tapauksissa oikeastaan opettavat? Ne saavat meidät odottamaan tietoa tai ärsykettä, jolla ei ole käyttöä. Ne houkuttavat meitä riippuvuuteen tarjoamatta mitään mielekästä riippuvuuden vastineeksi.

Lähden ulos. Liikunta on yksi strategia poispäin riippuvuudesta. Toinen on kirjoittaminen, muualle kuin foorumeihin kirjoittaminen. Tunnen että minun on saatava rauhoitettua pääni. Minun on saatava se keskittymään, pysymään itsessään eikä odottamaan ärsykkeitä ulkoapäin.

Lipsahdus - morkkis

En saanut yöllä unta ja kävin sähläämässä. Onneksi foorumi oli vieras.

Ei ollut taaskaan sanottavaa, mutta pakko oli silti sanoa. Nyt on typerä olo, jotenkin älyllisesti hävettävä. Mikä ihmeen voima saa jauhamaan asioita, joista on jo kaikki sanottu ajat sitten? Narsismia?

Ensimmäinen houkutus

Kylläpä teki mieli kirjoittaa Jatkoajan Suomen taitoluistelijoiden kauneutta käsittelevään ketjuun. Katsoin vastikään posket himosta lommolla Susanna Pöykiön haastattelun, enkä totisesti tiedä Suomesta kauniimpaa eläjää - siis noin niin kuin henkisesti ja fyysisesti. Siinäpä nainen, jossa yhdistyy seksikkyys, sielullinen syvyys, murteellinen omaleimaisuus ja samanaikaisesti huvittava ja vetoava pikkuporvarillisuus tärkeine mutta hillittyine vivahteineen.

Faktoista teki mieli korjata, että myös Lepistö opiskelee (PDF) kauppatieteitä Vaasan yliopistossa, ja mainita, että Pöykiö valmistuu artesaaniksi ja aloittaa syksyllä Suomen opinnot Oulun yliopistossa.

Mutta en kirjoittanut, vaikka aluksi ajattelin, että oikeastaan lakkoni alkaa vasta huomenna. Pysyköön vaillinainen tieto foorumilla. Unohtakoot että Pöykiö on kauneudeltaan ylivertaisin. Mitäpä minä niistä.

Foorumiaddiktio

Minulla on addiktio foorumeihin tai vähintään vahva halu saada ääneni kuuluviin. Ja mitä enemmän foorumeilla roikun, sitä pinkeämmäksi mieleni virittyy. Keskustelu nostaa minut varpailleni, tekee minusta varautuneen. Loppujen lopuksi seurauksena on aina läpitunkeva ahdistus ja erimielisyyksistä syntyvä paha mieli ja huono omatunto.

En ole ainoa. Aktiivisena foorumikeskustelijana olen huomannut lukuisten muidenkin kärsivän samasta vaivasta. Monet pitävätkin pitkiä taukoja foorumiahdistuksesta palautuakseen. Samaa yritän nyt minäkin.

Keskustelu ei sitäpaitsi harvinaisia poikkeuksia lukuun ottamatta johda uuteen tai avartuvaan ymmärrykseen. Asenteet ja mielipiteet säilyvät puolin ja toisin ja saattavat vain vahvistua keskinäisessä höykytyksessä. Ihminen varjelee ja puolustaa omaansa.

Yritän kirjoittaa foorumeiden sijaan tähän blogiin. En vielä tiedä, mitä kirjoitan ja kuinka usein, mutta kaiketi ainakin kommentoin erilaisten foorumeiden tekstejä ja tunnustelen addiktioni (toivottavaa) lientymistä. Tiedän että blogeissa kirjoitukset eivät saa lukijoita lainkaan tai vain kepeän kourallisen, mutta kirjoitankin tätä itseäni varten.

Irti foorumeista - kohti parempaa elämää!